Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. elokuuta 2016

Maanantain marjat ja porkkanakakun ohje

Aamulla face bookissa suunnittelin rentoa päivää pienen mustikkareissun kera, ja ne me saimmekin!
Päivä oli kiva, harvinaisen rauhallinen :)
Pienellä uurastuksella (jos tätä nyt voi uurastukseksi sanoa) saimme ihan pihapiiristä 6 litraa mustikkaa ja noin puoli litraa vadelmaa. Pieni määrähän tuo vielä on, mutta meille hieno saavutus!
Apulaiseni maiskutteli mustikkaa sitä mukaa, kun minä sain kerättyä.. Ja koiran piti päästä aina samoille apajille minun kanssani. Yritti syödä aarteemme suoraan ämpäristäkin :) Niin hyvä emäntä en ole, että koiraneidille poimisin omat mustikat!
Huomenna poiminta jatkukoon..

Kakkukahvitkin nautimme, vielä oli hieman eilistä kakkua jäljellä. Tällä kertaa välissä oli kinuskikastike Kinuskikissan ohjeella, Valion kuningatarrahkaa ja tuoreista vadelmista hieman vaniljainen kerma. Toimi omasta mielestäni hyvin!
Niitä lehtiä en kyllä ennättänyt tänäänkään vilkaisemaan :)











Päikkäreitäkin kokeilimme, mutta ajoitukseni oli vain niin huono- yritys kuitenkin hyvä.
Pienimmäisen kanssa saimme  hauskat leikit aikaiseksi ja muut huilasivat lastenohjelmien ääressä :) Olihan tuokin jo lepoa!

Kenties päivän harvinaiseen rauhallisuuteen vaikuttaa isoveljen yökyläily serkkulassa ja toisen veljeksen kuumeilu iltaa kohden .. Onneksi ehdittiin synttärit juhlia ennen sairastumista! Nyt ollaan kaikki sairastettu flunssat tai kuumeilut ja olemme valmiina koulun alkuun :)










Loppuun vielä se porkkanakakun ohje, mitä aina käytän. Samalla ohjeella teen niin piirakan pellille, kuin kakun vuokaankin. Matalampi kakku tällä ohjeella, "kunnon"kakkuun ohje tuplaten. Kuorrutteen kanssa itse hieman sovellan. Käytän enemmän kermaa ja juustoa, sokeria lisään ihan tuntumalla ..


                                Porkkanakakku

4-5 dl porkkanaraaste
4 kanamunaa
3 dl sokeria
2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1,5 tl leivinjauhe
1 tl vaniljasokeri
1/2 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl rypsiöljyä

100 g appelsiini tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeri


Raasta porkkanat, vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Lisää taikinaan varovasti sekoittaen kuivat aineet, öljy ja porkkanat. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 190 asteessa noin 45 minuuttia.

Kuorrutetta varten vaahdota kerma johon lisäät vain juuston ja sokerit.

Aika helppoa, eikös ? Ja eikun kokeilemaan :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Mannapuuroa ja mustikkaa

Aamupäivällä  oli tällainen höpsötyshetki.

Kaikki alkoi siitä ,kun lähdimme poimimaan välipalamustikoita. Pienessä hetkessä saimme sopivan verran marjoja kulhoon ,jotta saimme makoisat puuroherkut kasaan!
Saimme huomata , että koiraneitomme Dooris rakastaa myös mustikan makua :)

Mannapuuro on kaikkien lastemme suosikki ja aina välillä teemme sitä muiden puurojen ohella, ikäänkuin herkuttelu puurona ..
Puurot maistuvat hyvin, ja vaihtelevasti syömme niitä joko aamuisin tai lounaaksi.







Mutta mitä minun höpsöttelyhetkeeni tulee, niin hullaannuin kuvailemaan mustikoitamme ja puurojamme niin pitkään ja hartaasti, että nälkäiset , hyvin nälkäiset lapset hermostuivat ruokapöydässä. Katsellen puurojensa jäähtymistä ja odotellen sormiensa upottamista marjavatiin ..


















Kymmenien kuvien jälkeen poimijat saivat palkintonsa ja nyt marjat ovat vain muisto :)
Varmasti iltapäivällä poimitaan jälleen pikkukulhoon iltapalamustikat ..

Pikkuapulaiselle lupasin tänään ostaa pienen poimurin, joka olkoon sitten apuna , kun aloitetaan pakkasmarja poiminnat. Nyt vielä vain herkutellaan !



Sateisia, mutta senkin makoisampia päiviä toivotan -