Ja jälleen koitti perjantai!
Esikoisen odotuksen ensimmäisinä kuukausina istuimme töissä ruokatunnilla,kun ääneen ajattelin ajan kuluvan kovin nopeasti. Siinä pari vanhempaa työkaveria tuumasi ,että odota vain kun kuviossa on vielä lapset.
No nyt on neljän kappaleen verran ja päivät ovat aivan liian lyhyitä, vuorokaudessa aivan liian vähän tunteja :)
Eilisaamuna kävimme esikoisen lääkärireissulla ja kuopuksen neuvolassa, mummolassa nautimme pikkuapulaisen kanssa päiväkahvit ja heti tuon jälkeen aloitin siivousurakan. Tein kaikkea mahdollista sikin sokin järjestyksessä, tyhjensin kaappeja, tein muovikippoinventaarion (jonka jälkeen keittiön laatikotkin avautuvat taas täydellisesti, eikä tipahtele kippoja lattialle), pyykkäsin ja viikkasin, imuroin ja järjestelin, pesin vessoja. Pojat hoitivat oman huoneensa koulusta tullessaan, minä vain huutelin alakerrasta minuutin välein - Muistakaa siivotaaaa ... !!!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siivous. Näytä kaikki tekstit
perjantai 20. toukokuuta 2016
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Siivouspohdintaa lastenhuoneessa
Aiemmin laitoin Ketunleipärinteen facebook päivitykseen aikomuksestani jälleen siivota poikalapsieni huone. Parin kolmen viikon välein siivoan huoneen oikein kunnolla ja siitä siisteydestä riemuitessani ja työni jäljestä nautiskellen (pienen hetken verran)pidän aina pojille reippaan puheen huoneen siistinä pitämisestä. Kuinka sotkua ei tule liikaa,kun ei levitä kaikkea lattialle kerralla, kuinka järjestys on säilytettävissä, kun siivoaa iltaisin ne omat jälkensä .. Laittaa lehdet ja kirjat heti hyllyyn paikoilleen, sujauttaa käytetyt vaatteet siihen tarkoitettuun koppaan. Pelastaa ne tärkeimmät legot pikkusiskolta (ja äidiltä. kun siivoan). Yhteisen huoneen lattia on aina edellämainittujen peitossa.. Jossain siellä on kaunis lautalattia!
Päätämme aina reippainmielin ottaa tavaksi tarkistaa huone iltaisin ja käydä yhdessä läpi mahdolliset sotkut.. Mutta miten käykään?!
Pystymme / jaksamme/muistamme tehdä sitä noin kolme iltaa,sen jälkeen asia taas lakaistaan maton alle ja sinne se hautautuu .. Kunnes koittaa aamu jolloin jyrään tieni leveän lattialastan avulla pölypallojen,legojen ,omenanraatojen ja lehtien kimppuun!
Tärkeintä ei omasta mielestäni ole se,että pitää olla siistiä, vaan se,että lapset oppisivat siinä samalla huolehtimaan omista tavaroistaan! Itse olin koululaisena hyvin haluton siivoamaan mitään :) Näin jälkeenpäin ja itse äitinä toivon ,että oma (liian kiltti) äitini olisi silloin minua patistanut enemmän ottamaan osaa siivoukseen.Toisaalta ymmärrän äitiäni, joskus on vaan helpompi tehdä asiat itse.
Sillointällöin tulee hyvä hetki siivoilla yhdessä,ja lapsetkin innostuvat tästä hieman enemmän. Joskus on myös erityisiä hetkiä jolloin toinen pojista innostuu siivoamaan jopa pikkusiskon huoneen :) Siinä leikkien ohella huone järjestyy kuin itsestään.
On kivaa olla sellainen kiva äiti,joka laittaa paikat kuntoon ja keräilee vaatteet lattialta aina ohi mennessään,mutta tulen varmasti olemaan kivempi ja hyväntuulisempi äiti,kun saan /saamme lapset huolehtimaan enemmän omista sotkuistaan :)
Mikä olikaan tämän kirjoituksen lopputulos?
Tajusin ,että loppujen lopuksi pojat kuitenkin osaavat siivota kohtuullisella tasolla ja meidän vanhempien pitäisi muistaa itsekin olla järjestelmällisempiä esikuvia lapsillemme :)
Kaunista viikonloppua kaikille-

tiistai 15. maaliskuuta 2016
Alkuviikon ajatuksin
Maanantai jo takanapäin. Äidin pikkuapulaisen kanssa saimme yhdessä siivoiltua ja jatkoimme projektia ylimääräinen alta pois! Ihanteellista olisi, jos kykenisi aina uusia aarteita kotiin tuodessa karsimaan myös jotain pois.
Tarkoitan tietenkin pieniä, risoja vaatteita, vaatteita joita ei ole käytetty kuukausiin. Muovikippoja ja rasioita joista kaikista yleensä kannet häviää salaperäisellä tavalla. Leluja jotka ovat aina lelukopan pohjalla käyttämättöminä, Mattoja joita on aivan liikaa käyttöönsä nähden. Siellä täällä on myös laatikoita tulvillaan (rikkinäistä) tavaraa, jota olen jemmannut tulevia inspiraatioita varten.. Laatikot ovat pölynpeitossa kuukaudesta toiseen. Hmm...
Illalla kauppareissun ohessa oli ihan pakko päästä käymään nopea kirpparikierros. Olihan päivällä jo tehty se karsintakin :) Kierros olikin oikeasti nopea, 10 minuuttia ja 8 euroa meni. Kotiin lähti mukaan pojille värikäs takki, 3vuotiaalle pikkuapulaiselle Peppi- palapeli ja minulle ohut neuletakki. Palapelin laitoin hyllylle odottamaan vaikkapa pääsiäistä, voi sitten antaa apulaiselle pienenä yllätyksenä.
Tänään pikkuapulaisen laskiessa mäkeä pyörin autotallissa kunnostusta odottavan kaapin ympärillä. Siinä olisi hetkeksi mieleistä puuhaa. Kaapille olisi jo yläkerran aulassa paikkakin odottamassa.
Perheen pienimmälle kaikki on ihanaa ja uutta, pikkukädet tavoittelee ja hapuilee, kaikkea pitäisi päästä vähän maistamaan. On mahtavaa,kun saa ikiomia varpaita tutkia :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)