perjantai 20. toukokuuta 2016

Viikon lopulla

Ja jälleen koitti perjantai!
Esikoisen odotuksen ensimmäisinä kuukausina istuimme töissä ruokatunnilla,kun ääneen ajattelin ajan kuluvan kovin nopeasti. Siinä pari vanhempaa työkaveria tuumasi ,että odota vain kun kuviossa on vielä lapset.
No nyt on neljän kappaleen verran ja päivät ovat aivan liian lyhyitä, vuorokaudessa aivan liian vähän tunteja :)

Eilisaamuna kävimme esikoisen lääkärireissulla ja kuopuksen neuvolassa, mummolassa nautimme pikkuapulaisen kanssa päiväkahvit ja heti tuon jälkeen aloitin siivousurakan. Tein kaikkea mahdollista sikin sokin järjestyksessä, tyhjensin kaappeja, tein muovikippoinventaarion (jonka jälkeen keittiön laatikotkin avautuvat taas täydellisesti, eikä tipahtele kippoja lattialle), pyykkäsin ja viikkasin, imuroin ja järjestelin, pesin vessoja. Pojat hoitivat oman huoneensa koulusta tullessaan, minä vain huutelin alakerrasta minuutin välein  - Muistakaa siivotaaaa ... !!!!









Kokonainen päivä kului siivoillessa ja oli niin vauhti päällä, että tilasin miehen mukana noutoruuat kotiin :) Oli siis grillipäivä! Eikä haitannut lapsia lainkaan ..

Illemmalla ajattelin, että siivous siirretään ulkotiloihin ja vetisempiin oloihin. Auto on nyt hetken aikaa hieman puhtaampi ulkoapän. Hauskaahan se oli .. niin kauan kun hauskuutta riitti !!!
Ihan ensimmäiseksi perheen pienimmäinen sai rattaissa rauhassa istuskellen kylmän vesisuihkun päälleen :)  Onneksi vesi ei tullut pistoolista kovalla paineella , tyllerö oli kyllä hieman hölmistyneenä, mutta hymyssäsuin.

Jonkin aikaa kaikilla oli hauskaa, kunnes poikien yhteistyö alkoi saada niin sanotusti kuravettä niskaan ( tässä tapauksessa kylmää vettä ). Toinen autonpesijä oli kaikella vakavuudellaan uppoutunut työhönsä sataprosenttisesti, kun taas toinen nauraa kikatti ja käkätti velipoikaa suihkutellen ja karkuun juosten, tietenkin vesiletkun kanssa ...
Työhönsä uppoutunut, nyt hermonsa menettänyt pikkuveli poistui paikalta läpimärkänä eikä niin mielissään siitä. Lohdukseen kerkesi vielä iskän kanssa kiekkoa seuraamaan .









 Tällä viikolla kyläkoulullamme oli 125 vuotisjuhla, tuolloin oli avoimet ovet juhlinnan merkeissä!
Talkootyönä teimme leivonnaisia ja oppilailla oli kauniita esityksiä. Ulkona oli lasten "ravintoloita", joista sai tilata luonnonantimista valmistettuja herkkuja :) Pikkuapulainen oli tästä erittäin innostunut, minä päätin jatkaa herkuttelua sisätiloissa. Oppilaat tarjoilivat kahvit pöytiin ja tunnelma oli vanhoissa luokkahuoneissa iloisen rento. Toivottavasti pienimmäinenkin pääsee opiskelunsa noissa luokkahuoneissa aloittamaan ...

Samana päivänä tuli muistot mieleen kahdeksan vuoden takaa ..

                                                                  Hääpäivä .

Sen kunniaksi ( aina löytyy hyvä perustelu uudelle hankinnalle ) prismasta  nappasin mukaani pienen pienen koristeen makuuhuoneen seinälle, sängyn päätyyn.






Nyt on aika lopetella ja jatkaa kotipuuhia, tässä välissä kävimme jo nukuttamassa pienimmäisen rattaisiin pienen kävelyn merkeissä. Dooriskin pääsi polskimaan mummolan lammelle, oi ihanuutta!





Viikonlopun iloja koteihinne -

Ei kommentteja: