Tarkoitukseni oli nukuttaa pienimmäinen vaunuihin ja jatkaa siitä mutkattomalle kauppareissulle, pikkuapulainenkin jäi mummolaan leikkimään. No, niin paljon on tällä hetkellä kahdeksankuisella nähtävää ja kuultavaa, ettei uni silmään tullut. Pienet pyöreät, uniset silmät kurkkivat kuomun alta uteliaana, mutta tyytyväisenä. Välillä kävi muuan pikkupoika juttelemassa ja esittelemässä dinosaurus löytöään :)
Mutta mitä minä löysinkään lähes viimeisestä penkomastani pöydästä ?
PUPU TUPUNAN! Tuon ihanan muiston omasta lapsuudestani.
Juuri näiden lehtien kuvituksia muistan, tietyt kuvat ovat vahvasti mieleeni jääneet kolmenkymmenen vuoden takaa ..
Nyt niitä aletaan sitten lukemaan Ketunleipärinteelläkin.
Ja löytyihän sieltä ajankohtainenkin juhla :)
2 kommenttia:
Voimakkaimpia ovat juuri lapsuutemme nuistot, olivatpa miten peiniä tahansa, mitä olisikaan jos meillä ei olisi muistoja, tehkäämme niitä nyt omille lapsillemme.
Totta! Minä pääsen nyt käymään 30 vuoden tauon jälkeen Tupunan seikkailut hauskoine kuvituksineen läpi uudelleen ..
Lähetä kommentti