tiistai 10. tammikuuta 2017

Sairaspäiviä

Voi näitä tauteja ..
Itselläni 16. sairaspäivä menossa, vaihtelevia päivät ovat tietenkin olleet. Ensimmäinen viikko oli helpompi, kuin nämä viime päivät. Ulkoilmassa on ollut parempi ja pakkasella jopa mukavampi, kun ei ollut kuumetta.
Pienimmäinenkin jatkoi sairastelua muutaman hyvän päivän jälkeen  :(
Kova limainen yskä ja jälleen lämpöä. Juomat ja hieman ruokakin maistuu, leikkimään pitää pienissä erissä päästä - ja isoveljen kuuntelemien NHL-tunnareiden ( vai maalilauluja, vai mitä ne on ??! ) tahdissa vähän tanssittaakin.
Kipeä on silti pikkuinen ...
Viimeyön pitkinä ja rauhattomina tunteina mietin, mitä jos olisin jo takaisin työelämässä ???

Pojat ovat olleet toistaiseksi terveinä, saa nähdä näyttääkö raudanluja kiekkoilijoiden kunto viruksille pitkää nenää :)
















Nyt me lähdetään pikkupotilaan kanssa kokeilemaan pieniä unia. Siinä on asia, mikä on hankalaa sisätiloissa, kun on pääsääntöisesti aina nukuttanut vaunuihin! Aamupäivällä oli niin väsynyt, että nukahti meidän sänkyyn silmänräpäyksessä, vaikkakin uni kesti vain puoli tuntia ..
Kuvasarjan toinen kuva on otettu muutamaa minuuttia ennen, kuin uni valtasi pienen :)






perjantai 6. tammikuuta 2017

Mökkireissulla

Tänään vähemmän sanoja ja enemmän kuvia.

Mainittakoon kuitenkin, että mökkipäivämme olivat erittäin onnistuneet. Ilman eripuraa ja pientä nahistelua ei kuitenkaan koskaan selvitä, kun pieneen tilaan laitetaan kolme hyvin määrätietoista sisarusta ja kaksi aikuista, jotka kuvittelevat pitävänsä rennosta oleilusta huolimatta pientä järjestystä yllä - ja pisteenä iin päälle tuhatjalkainen utelias 1-vuotias, jonka pitää saada koskea kaikkeen, kiivetä kaikkialle ja tyhjentää kaiken :)

Ensimmäisen yön yövyimme koko perheen voimin ja seuraavaksi yöksi jäinkin kaksin esikoisen kanssa. Se oli oikeasti mahtavaa! Nautimme molemmat tuosta hiljaisesta pakkasillasta pitkän ja herkullisen iltapalan kera, molemmilla nenät kiinni kirjassa ( tai aku ankassa!) Välillä kävimme pientä keskustelua , milloin mistäkin. Ihana ilta! Me kaksi olemme hyvin samankaltaisia mitä tulee lukemiseen, eväisiin ja peittojen keskelle käpertymiseen ..

























Mökkipäivä nro2
Kun äidillä paukkuu pää poskiontelontulehduksesta ja unettomasta yöstä -  on lääke tässä :)

 Pienimmäinen siis löysi jostain meikkikynän ja oli koristellut omia kasvojaan! Tästä innostuneena velipojat koristelivat myös toisen siskon kasvot , näyttää näin kuulemma ihan iskältä partoineen ja viiksineen.






Kaunista ja hyvin talventuntuista viikonloppua toivotamme kaikille!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Kuten  facebookissa viime viikolla lyhyesti kirjoittelinkin, niin pitkä tauko on ollut.
Nyt yritetään jatkaa saaden tekstiä entistä useammin :)




Luulin jo flunssastani päässeen, mutta ei. Huippu ohitettiin kyllä, mutta jälkitaudin kanssa yhä taistelen. Kovan luokan valtataistelu menossa! Lepohan nyt on lähes mahdotonta neljän lapsen kanssa, isommat on jo helppoja, mutta varsinkin pienimmäisellä toimii "äitiyrittäälevätä- tutka"varsin hyvin! Jostain syystä makuuasennossa olevan äidin pään päälle ( miksi juuri pää ...!?? ) pitää päästä istumaan ja sen yli pitää saada kiipeillä. Keskivartalo eivätkä jalat kelpaa, ei. Pää sen olla pitää!
Kun äiti-ihminen on makuuasennossa, niin pienintä harmittaa juuri silloin kaikkein eniten, ja silloin on mukavin hetki parkourata ruokapöydällä ja tuoleilla.
Jos yritän tarttua salakavalasti kirjaani, niin sama pieni veijaritar pyrkii kiipeilemään siihen kirjan päälle. Tänään hiiviskelin esikoisen viileään huoneeseen haaveissani pienet unet, mutta säryt oli lopulta niin kovat, että tuli vain kurjempi olo.. Vaikka mies oli kotosalla, etsi pienimmäinen minua siltikin kovasti - Ätä, ätää !!!  Lopulta pomppasin ylös puuron keittoon ja päätin nujertaa kurjan oloni pienellä kävelyreissulla. Puuron jälkeen houkuttelin juuri 10-vuotta täyttäneen esikoisen mukaani ja lähdimme rantaa kohti lämmittämään mökkiä. Mökissä asteita oli pyöreä nolla , ei sentään pakkasen puolella :) Kotiin päästyämme olo oli huomattavasti miellyttävämpi ja jäinkin ihan itsekseni muiden lähtiessä harkkoihin. Tässä ja nyt on se lepohetki, mitä olen useita viikkoja kaivannut !
Suunnitelmissa on, että menemme mökille yhdeksi yöksi koko porukalla ja yhden yön vietän siellä itsekseni. Vain minä ja kirja, kynttilät ja joku herkullinen eväs. Sitä ennen tarvitaan vain lisää tulta uuniin :)

Olen yrittänyt miettiä miksi en saanut aikaiseksi yhtään kirjoitusta lähes kahteen kuukauteen ...
En vain saanut aiheista tarpeeksi kiinni, jouluotsikoihin menetin täysin mielenkiintoni, ja muuten täällä on vain eletty päättymätöntä pyykki- ja sotkurumbaa. Yritän myös miettiä blogitekstieni suuntaa. Sisustus ja projektien kulku on hyvin niukkaa, niistä ei tällä hetkellä tarinaa jaettavaksi juuri ole :)  Vaikka toisin toivoisin kyllä. Kodin ulkopuolinen elämä pyörii marketti- ja satunnaisilla kirpparireissuilla sekä poikien harkka- ja pelimatkoilla. Ja siinä se.
Läheisiä ystäviä meillä onneksemme on, jopa tässä lähellä, liian harvoin vaan näemme. Yleensä hyvinkin pikaisesti. Kaikki olemme loppujen lopuksi samankaltaisissa tilanteissa ja ymmärrämme arjen kulun ja kiireet. Jäljellä on täten aika ja arki näiden seinien sisällä ja lähistöllä. Näiden seinien sisällä asuvien ihmisten päivittäiset tapahtumat ja toteamukset, perheen hankaluudet ja onnenhetket, oppiminen sekä vain oleminen. Se on sitä, mistä teksti tulee luonnostaan, arki ongelmineen iloineen!

Nyt uusin voimin tähän uuteen vuoteen, tänä vuonna alan haaveilemaan enemmän :)
Tutkiskelen tulevaisuuden näkymiä vaaleanpunaisten lasien läpi ja lopulta , kun olen haaveillut tarpeeksi, alan toimimaan- jotta joku näistä haaveista toteutuisi!


perjantai 11. marraskuuta 2016

Hyvää viikonloppua!

Tänään on helppo nauttia alkavasta viikonlopusta kiireistä ja jomottavasta päänsärystä huolimatta.
Aurinko ja varsin luminen maisema tekevät ihmeitä pimeän ajan jälkeen :)
Tyttöjen kanssa leikittiin ja kokeiltiin mahdollisia joulukorttikuvia. Harjoittelua vain.  Toiselle kyllä maistui kuvausrekvisiitta, eli piparit sekä mandariinit. Toista ei niin kuvaus kiinnostanut ja kylmyys kiusasi, koira oli lähinnä otettu piparinmurusista! Pojatkin tottakai kuvaan raahataan ja iskä keksikin oivan varustuksen :)

Lounaaksi tänään oli nuotiomakkaraa ... Namskis!
Varsinkin meidän 4-vuotiaan herkku.











Huomenna onkin herätys ennen kukonlaulua. Lapset, vaunut, eväät, lelut, kiekkokamat ja kiskan leipomukset autoon ja matkaan :)
Sunnuntaille on varmastikin etsittävä hyytelön ohje, oikein makea jellymäinen hyytelö!
Mies on tainnut jo parin vuoden ajan toivoa sitä isänpäiväksi, ja poloinen on aina jäänyt ilman hyytelöä :)  En edes muista miksi .... Nyt on siis hyytelön aika .

Kaunista viikonloppua Ketunleipärinteeltä-






sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sunnuntaina

Pääsin aloittamaan sunnuntaini harvinaisella tavalla . Ei mitenkään erikoista, mutta ihanaa. Hyvin levottoman yön jälkeen pienokainen heräsi jo ennen seitsemää .
Oli kuitenkin mahtavaa makoilla vielä hetki hämärässä peittovuorien keskellä ,  luminen maisema vieressä. Sänkymmehän on nykyään yläkerran aulassa, joten parvekkeen ovi sivuikkunoineen takaa metsämaiseman , tällä hetkellä lumisen sellaisen. Seitsemältä kipitimme alakertaan lastenohjelmia katsomaan.  Se mikä tästä tekee erikoisen, on yksinkertaisesti tuo ihana laiskottelu ja loikoilu aamuhämärässä :)

Sohvan luona oli vielä poikien leffaillan jäljiltä ekstra peitot- ja tyynyt - siinä sain lattiallakin loikoilla pikkuisen leikkiessä ja jokellellessa tyytyväisenä !
Hetki meni ennenkuin muut alkoivat heräilemään ...



Kynttilät kuuluvat jo aamuihin ja iltoihin , ja tietenkin iltapäiviin :)    (hmmm. . melkein jo pieniä sormia polttelee )

Projekti koirankoppi sekä kompostin lämpösuoja ovat tällä hetkellä pihaprojekteina. Tänään ne saivat kyllä jäädä odottamaan arkea. Nyt tuoksuu kanelisen makea hirvenpaisti ja käyn vielä nukuttamassa pienen ulos pienille unille ..






maanantai 31. lokakuuta 2016

Uutta keittiössä!

Kauan (mutta kärsivällisesti) odotetut keittiön kaapistojen ovet ovat viimein paikoillaan..  Voi tätä riemua !

Kaapistot ostimme Ikeasta ja olemme näin kahden ja puolen vuoden kokemuksella ja tietenkin hyvin aktiivisella käytöllä, olleet erittäin tyytyväisiä laatuun .  Moitteita en keksi lainkaan . Ovet päätimme tehdä itse, jossain vaiheessa olin kyllä jo hypätä autoon,Ikeaa kohti kaasuttaen .. Oli päiviä jolloin niiden muovikippojen ja jauhopussien sekamelska pisti silmään normaaliakin enemmän!




Eräänä iltapäivänä mies sitten hiippaili mummolaan navetan taakse sorkkaraudan kanssa ja tässä näkyy lopputulos!

Laudat ovat sellaisenaan peräisin liiterin seinästä! Nykyään, kevyen harvennuksen jälkeen liiterikin hengittää hieman paremmin :)





Vetimiä vielä puuttuu ja niiden aika koittaa pian.
Onneksemme  löytyikin  Ikean lähipisteestä juuri ajatustani vastaavat vetimet , mutta ihan jokaiseen ei tule tätä samaa .. (ahaa-elämystä odottaen)

Keittiön yläosakin kaipaisi muutoksia sekä järkevämpää tilan käyttöä. Se ajatus saanee nyt odotella ja kypsyä rauhassa ..

Nyt olen onnellinen ja kiitollinen tästä :)









Huom. Kunnia tästä työstä menee tietenkin miehelle :)


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Ensilumi

Ensilumen saapuessa pojat olivat koulussa, ja minä hihkuin aivan innoissani 4-vuotiaalle!
Toinen kohotti hieman katsettaan meneillään olevasta lastenohjelmasta - Joo joo, mä tiiän jo!

Kumpi meistä nyt olikaan coolimpi ..?








Pienokainen nukkui omassa sängyssään  (aivan uusi juttu!) päikkäreitä ja minä aloin touhuamaan keittiössä. Katselin ikkunasta lumihiutaleita ja kevyeen lumipeitteeseen piiloutuvaa metsää .  Ei mennyt pitkään, kun mielessäni tuoksui piparit , pikkuhiljaa joululaulut :)

Ensilumen vaikutusta.









 Tänään tuo samainen 4-vuotias raahasi upouutta pinkkiä pulkkaa tuohon pihaamme nousevaan mäkeen ,toisen ajatus oli hyvä,mutta tie oli tietenkin aivan hiekalla ! Yllättävän hyvin otettiin vastaan uutinen mäenlaskusuunnitelmien peruuntumisesta.
Pulkan sai kyllä äiti viedä takaisin ylös , edellä kulkijan pientä mutinaa kuunnellen :)