Päivät kuluvat tässä perheessä liian ripeään ja meillä aikuisilla ei kahdenkeskeistä aikaa juuri ole.. no ei lainkaan! Uskallan nyt puhua miehenikin puolesta, mutta se ei toistaiseksi ole ollut meille ylitsepääsemätön ongelma, eikä ole kiristänyt meidän välejämme. Talossa taapertaa tällä hetkellä yhden vuoden ikää lähestyvä neito, joten illatkaan eivät vielä ole tehty toisen kainaloon käpertymistä varten :) Haaveissa siintää yhdessä sohvannurkkaan käpertyminen, kynttilävalaistus, hyvä leffa ja pieni herkullinen purtava. Ilokseni tuo haave saattaa olla jo hyvinkin lähellä, sillä taapero nukkuu jo alkuyön pätkän heräämättä. Miksi ei sitten aikaa olisi?
Jompikumpi meistä hoitaa edelleen tuon nukutuksen, minä imettämällä, iskä laulamalla! Omaan sänkyyn ( putoamiselta turvaan) ei vain olla saatu opetettua, joten tuon pienokaisen häkkisänkytutka hälyttää heti, kun yritämme laskea omaan petiin! Ja tuosta seuraa jälleen uusi nukutusprojekti..
Isommat lapset menevät nukkumaan aika mukavasti, neljää vuotta lähestyvä pikkuapulainen tarvitsee vielä valoa ja laulua, aikuisen turvaa. Lopputiivistelmä: Pimeän tullen käperrymme kaikki omiin koloihimme keskittyen Aku Ankkoihin, prinsessakirjoihin ja somemaailmaan!
Tämäkin toimii kyllä, kun ei aseta liikaa odotuksia yhteiselle ajalle eikä stressaa asiasta :)
Meidän vanhempien kommunikointi muista, kun lasten asioista on keskeneräistä ja pätkivää. Puhetta siitä sun tästä, vastaukset jäävät saamatta ja useimmiten lauseetkin jäävät kesken .. Tästä yhtenä esimerkkinä seuraava: mies lähti aikaisin eilisaamuna helsinkiin (sen tiesin, Jes!) mutta yhtään en tiedä miksi :) Tällä hetkellä riittää, että tietää milloin lähtee ja milloin tulee, missäpäin suunnilleen on. Se ei ole kuitenkaan välinpitämättömyyttä, ei.
Yksi vahvuuksistamme on jokatapauksessa ollut juuri kyky keskustella asiat halki, kun aihe tähän tulee. Siihen on aina aika saatu, eikä näihin keskusteluihin ole tuntitolkulla aikaa tarvittukaan.
Joskus tulee purtua hammasta ja pitkitettyä kissan pöydälle nostamista, kun omasta mielestä toinen on vähän äksy tai omituinen, inhottavan oloinen. Tai kun oma jaksaminen alkaa olemaan loppusuoralla, kun apua tarvitsisi yksinkertaisissa asioissa, kuten pöydän siivoamisessa. Silloin yleensä räjähtää! Mies on jo hyvin tottunut näihin purkauksiin ja ilokseni (useimmiten) toimii järkevänä osapuolena tilanteen ollessa päällä. Nämäkin räjähtelyt ovat vähentyneet, vaikka paineet kiireessä, unettomuudessa ja melussa ovat vahvimmillaan. Mies muistuttelee pyytämään apua ja omaa aikaa, ennenkuin ollaan äärirajoilla, lähellä räjähdystä.. Ylimääräistä aikaa pienille hengähdystauoille ei oikein ole, mutta järjestelemällä sellainen onnistui tälle viikolle. Maanantaina pikkutytöt lähtivät mukaan poikien kiekkoharkkoihin, ja minä nukuin koko tuon ajan!
Lyhyt keskustelu, päivitys toisen olosta ja tunteista kuuluu arkirutiiniin ilman ongelmiakin. Siitä saa voimaa ja hyvän mielen, eikä vie paria minuuttia kauempaa :)
Yhdessä olemme sopivan erilaisia, silti sopivan samanlaisia, omaamme samankaltaiset elämänarvot ja osaamme nauraa itsellemme. Kunnioitamme toisiamme ja muistamme aina sillointällöin kiittää toista tietyistä asioista, suurista tai pienistä. Kivaa on, kun toinen kiittää vaikka pelikassin pakkaamisesta, mutta pysähdyttävää on, kun kuulet - Kiitos, kun olet mun elämässä!
Olemme kasvaneet hienosti yhteen, ja oppineet ymmärtämään toisiamme. Osaamme suodattaa useimmat turhat huomautukset ja heitot, joita heikkoina hetkinä saattaa tulla. Minä huokaisen väsyneen miehen huonoille vitseille ja epäsopiville heitoille, mies nyökyttelee minun sisustus/muutos/raivausvouhotuksille, joista useimmat laadin totaalisen "raivon" vallassa :) Ja kuten molemmat tiedämme, useimmat niistä unohtuvat kokonaan "raivon" laannuttua! Riitoja on ja mökötyksiä, tottakai! Pitää vain sopia ja osata pyytää anteeksi. Miettiä ja muistaa mikä on tärkeää!
Tähän suhteeseen olemme aikoinaan lähteneet samalta lähtöviivalta, 16- vuotiaana vailla suurempaa kokemusta. Alamäkiä on ollut, varsinkin ensimmäisinä vuosina. Toisiin ihmisiin yritimme tutustua lyhyiden erojen aikana, mutta tässä me olemme! Vahvempana, kuin koskaan - ja väsyneempänä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti